Rantaelämää Uudessa-Seelannissa - last chapter
Post date: Jul 1, 2017 12:20:24 AM
Palataan vielä kerran tämän blogin pariin ennen ylihuomista paluumatkaa Suomeen. Kun kirjoittelen tätä on ulkona +9 astetta lämmintä ja vettä tiputtelee taivaalta, siis ihan paikallinen talvisää. (Mitä nyt koko viikon on paistanut aurinko.) Edellisestä kirjoituksesta on kulunut aikaa reilu puoli vuotta. Väliin on mahtunut mukavasti purjelautailua, surffausta, matkustelua ja töissäkin on joutunut aika monta tuntia istumaan.
Edellisessä kirjoituksessa lupailin kuulumisia Eastbourne 2016 Slalom kilpailusta. Kilpailuun oli varattu kaksi päivää ja tuulten odotettiin olevan keväällä Wellingtoniin tyypilliset, eli riittävät. Kilpailu olisi myös koe näyttämö maaliskuun kansainväliseen Hut City Cupiin ja ensimmäiseen Pacific Cup osakilpailuun. Ensimmäinen kilpailupäivä alkoi sateen ropinalla taivaalta eikä tuulesta ollut tietoakaan. Aamupäivän aikana pohjoisen tuuli alkoi kuitenkin voimistua ja lähdin vesille lämmittelemään samalla, kun järjestäjät säätivät 8 radan kanssa. Tuuli nousi ensin mukavaan 14 solmuun ja kisa päätettiin laittaa käyntiin. Kilpailijoita oli saapunut paikalle parikymmentä ja lähtöjä kisattiin Gold ja Silver fleetissä vuorotellen. Gold lähdöt tapahtuivat ulkomerkiltä lentävänä ja Silver lähdöt rantalähtönä paukulla. Minä olin ilmoittautunut Gold fleettiin.
Tuuli sekoitti pakkaa ikävästi. Ensimmäisessä lähdössä tuuli himmasi kesken kisan enkä päässyt maaliin 7.5 purjeesta huolimatta. Silver lähdön aikana tuuli alkoi voimistua ja kaikki näytti hyvältä ja säädin tauon aikana purjeeseen hieman lisää tehoja. Kun seuraavan Gold lähtö koitti, puuskat radalla olivatkin jo lähes 40 solmua enkä saanut isoa pakettia pysymään millään kasassa. Sitten taidettiin muistaakseni ajaa vielä yksi Silver lähtö, jonka aikana tuuli jälleen himmasi ja päivä puhallettiin poikki. Seuraavana päivänä ei tuullut ja kisa oli siinä
Ihan mielenkiintoinen ensimmäinen ulkomaan kisakokemus. Wellingtonin tuulet vaan sattuivat olemaan turhan oikukkaat. Alla muutamia kuvia kisan temmellyksestä.
Joulun aikaan päätimme heittää perheen kanssa pienen road-tripin tässä pohjois-saarella. Purjelaudat jätin kotiin, mutta pakkasin mukaan lainelaudat ja boogie boardit, jos vaikka sattuisimme poikkeamaan matkalla jollain sopivalla surffirannalla.
Suuntasimme siis auton keulan kohti pohjoista.
Ensimmäinen etappi oli käydä vaeltamassa "Mordorissa" Tongariron kansallispuistossa 20km
pitkä päivävaellus, jossa reitti kulkisi aktiivisen tulivuoren rinteellä ja näkisimme upeita kraaterijärviä. Ajoimme auton parkkiin reitin pohjois-päähän ja siitä matkasimme bussilla reitin alkuun. Mukaan olimme varanneet, riittävästi vettä sekä evästä, sopivat vaelluskengät ja lisävaatteita sään muuttumisen varalle. Vaelluspäivälle sattui juuri sopiva sää. Koko perhe nuorimmainen 9v jaksoi vaeltaa upeasti reitin päästä päähän. Välillä täytyi oikeasti ihmetellä aasialaisia turisteja, jotka olivat lähteneet vaeltamaan reittiä sandaaleissa, kevyessä vaatetuksessa mukanaan todennäköisesti vain 500ml vesipullo. Sekä maisemat että reitti olivat todellakin kokemuksen arvoiset. Alla muutama kuva.
Mordor maisemista jatkoimme autolla kohti Waitamon kiitomatoluolia, jossa piipahdimme pikaisella kierroksella. Jep, sillä oli hienoja luolia ja kiiltomatoja. Niistä ei ole valokuvia, kun niitä ei saanut kuvata. Saattavat stressaantua matoset.
Pienen hotellivaraus mokan seurauksena päädyimme seuraavaksi yöksi Raglaniin. Raglanin kuululla Manu breikillä näytti olevan paljon surffareita vaikka aallot eivät olleetkaan unelma luokkaa. Minä tyydyin surffaamaan helpommalla rannalla. Merenkäynti oli aika rajua ja virtaukset sen mukaisia. Mukavaa oli silti ja yksi Uuden-Seelannin legendaarisimmista surf-rannoista tuli kokeiltua.
Raglanissa olisi riittänyt mukavasti tuulta myös purjeella tai leijalle. Tarjolla olisi ollut yllä näkyviä aaltoja tai alla näkyvä flat.
Seuraavat pari päivää vietimme Aucklandin läihistöllä kaupungissa, huvipuistossa ja rannoilla. Kesäinen sää suosi matkaajia kaikkialla muualla paitsi huvipuistossa. Kävimme mm. Little Ohama Beachilla ja Bethellsissä. Alla kuva molemmista. Kunnon aaltoa ei ollut tarjolla kummassakaan paikassa, mutta lapset viihtyivät boogie boardaillen, eikä vesikään ollut liian kylmää. Itseasiassa vesillä tarkeni jopa ilman märkäpukua. Bethellsin varsinainen surf breikki on Oneill´s Baylla pienen kävelymatkan päässä pohjoisessa.
Bethells Beach
Little Omaha Beach
Aucklandin jälkee oli vuorossa Coromandel upeine maisemineen sekä Hahei Beach (hotwater beach). Vietimme muutaman päivän jälleen henkeäsalpaavissa rantamaisemissa käyden mm. Coromadelin kuuluisalla Catedral Covella, jonne pääsi vaeltamaan jalan noin 3km matkan tai ottamalla vesitaksin. Me valitsimme jalkapatikan. Ranta oli suojaisassa poukamassa jonne meri oli muovannut pieniä luolia ja upeita kalliomuodostelmia. Vesi oli todella kylmää uimiseen, mutta makoilimme rannalla auringossa maisemista nauttien.
Coromandelin kallioita ja luolia.
Joulua vietimme Hahei hotwater beachilla. Rannalla on laskuveden aikaan mahdollista kaivaa hiekkaan kuoppa, joka täyttyy alla virtaavan kuumanlähteen vedestä. Vaikka kaivaminen oli työlästä kuoppa todellakin täyttyi erittäin kuumalla vedellä. Onneksi jäähdystä oli saatavilla hyvin kylmästä merivedestä. Siinä sitten makoilimme kuopassa, kuin ravut. Kuumassa vedessä makoilun lisäksi kävin hieman surffaamassa.
Rannalla oli aika paljon väkeä ja varomattomia turisteja. Seurasimme sivusta tilannetta, jossa aasialainen poika ajautui virtauksen seurauksena rannalla olleen kallion toiselle puolelle, jota vasten mereltä saapuvat aallot takoivat. Häntä lähti ensin pelastamaan ilmeisesti isä. Lopulta rantavahdit saivat onneksi pelastettua vedestä molemmat uimarit ja uhreilta vältyttiin. Ilman rantavahtien ripeää toimintaa olisi asia voinut olla huonommin.
Paluumatkalla kohti etelää koukkasimme vielä Rotorualla ja Itärannikolla Napierissa, jossa vietimme uuttavuotta ulkoilma konsertissa ja kävimme tutustumassa Hawk´s Bayn viinitarhoihin pyöräillen.
Loppukesä ja syksy menikin sitten enemmän töitä painaessa. Maaliskuussa osallistuin Hutt City Windsurfing cupiin. Kolmen päivän kisassa päästiin jälleen kilpailemaan vain yhtenä päivän, jolloin tuuli nousi taas iltaan hurjiin lukemiin eikä oma slalom kalusto aivan riittänyt. Mukavaa oli silti ja oli mukava kisata samassa tapahtumassa ammattilaisten kanssa.
Väliin pääsi myös Lyall Baylle ja Plimiin myllyttämään aaltoja ja rentoutumaan.
Nyt on aika pakata kimpsut ja kampsut sekä jäljellä olevat laudat ja purjeet.
Kulunut aika Uudessa-Seelannissa on ollut upea kokemus, eikä ole mikään mahdottomuus että mieli vetää tänne vielä uudestaan.
Teksti: Markus Boman / Kuvat: Markus Boman
"Vaikeinta on lähteminen muistan jonkun joskus sanoneen..."