Surfmatka - Garda järvi, Torbole, Italia 19.7.2015

Post date: Sep 25, 2015 9:46:35 PM

Kesällä Italiassa vieraillessani kuului tietenkin tavoitteeseen päästä käymään ja purjelautailemaan legendaarisella Garda järvellä Pohjois-Italiassa. Tässä kerron nyt hieman kokemuksia matkastani sinne.

Lensimme Italian Bergamoon Ryanair:lla suoraan Tampereelta eikä mukana ollut omaa kalustoa, koska matkan tarkoitus ei ollut ainoastaan surfaaminen. Bergamosta Gardan pohjois-päähän on noin 145km, joka taittuu esim vuokra-autolla varsin mukavasti. Olin ennen matkaa tarkastanut muutaman vuokraamon välinetarjontaa ja totesin ne kuvien ja tekstin perusteella riittävän laadukkaaksi ja edulliseksi. Aino asia, joka hieman arvelutti oli välineiden saatavuus ilman ennakkoon varaamista. Matka ajoittui kuitenkin suhteellisen vilkkaaseen turistikauteen. En kuitenkaan antanut tämän huolestuttaa itseäni enempää.

Matkan aikana tulikin sitten vierailtua Tobolessa kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla varasimme Torbolesta yhdeksi yöksi hotellin, jotta pääsisin vesille hienosti heti aamusta. Hotellin saaminen tuottikin hieman hankaluuksia, koska lähes kaikki Torbolen hotellit olivat täynnä ja varaamamme huoneisto 5hlö tuntui hieman kalliilta 230€/yö.

Vierailumme aikaan Italia kylpi helleaallon kourissa. mm. Torbolessa päivisin lämpötila varjossa kiipesi pahimmillaan +37 asteeseen celsiusta. Tämä tarkoitti, että yölläkään ei ollut hirveän kylmä.

Hyvin hikoillun yön ja aamupalan jälkeen suuntasin rannalle intoa ja toivoa täynnä. Yllätyksekseni huomasin järven olevan lähes tyyni. Tästäkin huolimatta järvellä oli runsaasti purjelautakurssilaisia vesillä. Tämä antoi minulle loistavan tilaisuuden vertailla rannan vuokraamojen välineitä ja hintoja. Vuokraamoja olikin hyvin tarjolla. Ainakin 10kpl. Pienempien vuokraamojen hinnat olivat yllätykseksi samaa luokkaa, kuin suurempien. Mutta välineissä oli selviä eroja. 4h vuokrauksen hinta liikkui 45-54€ välillä.

Shaka surfcenteriin en lähtenyt kävelemään, koska se oli sen verran kauempana. Samalla minulle selvisi, että tuuli alkaisi vahvistua noin klo 12 ja sitä jatkuisi noin klo 18 saakka.

Päätin vuokrata välineet Vasco Rennan vuokraamosta, joka sijaitsi kätevästi aivan Torbolen keskustassa. Vuokraamon laudat ja purjeet näyttivät erittäin hyväkuntoisilta.

"Tuulikone" käynnistyikin luvatusti kello 12 ja pääsin vesille odotetusti. Todella lämmin vesi +25 ja tuuli yhdistettynä upeisiin järven ympärillä kohoaviin vuoriin jättivät mieleeni ikimuistoisen ensikokemuksen Garda järvestä. Vesille lähdin 135-litraisella Fanatic Gecko:lla ja 7,5 freeride purjeella. Hetken aikaa meni totutellessa uuteen tuttavuuteen yhdistettynä hieman oikukkaaseen voimistuvaan tuuleen. Tästä huolimatta pääsin ensimmäisen session lopussa ajelemaan jo varsin mukavasti. Välillä hieman ikävöiden kotisuomessa olevaa omaa slalom-settiä. Illan jo hämärtyessä ajelimme autolla takaisin Bergamoon. Paluumatkalla siinsi mielessä jo ajatus siitä, että tänne täytyy tulla uudestaan.

Palasimmekin Torboleen viikon kuluttua päiväretkellä. Tämä onnistui mainiosti, koska nyt tiesin tuulen voimistuvan vasta iltapäivästä eli ei ollut mitään kiirettä olla paikalla heti aamusta.

Tälläkin kertaa käytin jo tutuksi tullut vuokraamoa, jossa päivän aikana sai vapaasti vaihtaa kalustoa 5 kertaa. Lähdin nyt vesille aluksi samalla setillä kuin viimeksi. Vasta vesillä huomasin, että en ollut lähtiessä tarkastanut jalkalenkkien kireyttä. Lautaa oli ilmeisesti edellisenkerran lainannut joku iso-jalka, koska oma jalkateräni sujahti aina harmittavan syvälle. Noin 1.5 tunnin ajon jälkeen vaihdoin pienempään purjeeseen ja pienempään lautaan. Otin ajettavaksi Fanatic Hawk:n 120L ja 6.5 purjeen. Tämä olikin mielenkiintoinen tuttavuus, jolla olisin halunnut harjoitella pidempäänkin. Lauta oli huomattavasti kapeampi kuin kotona oleva Falcon joten se tuntui olevan Gardan choppi aallokossa kuin kotonaan. Toisella kerralla vesillä ollessani huomasin samoin kuin ensimmäisellä kerralla, että tuuli järven keskiosassa oli yllättävän heikko, mutta rantoja lähestyttäessä se oli kovaa ja tasaista.

Toisen upean surf-päivän kruunasin lähibaarissa Mojitolla!

Voin tämän kokemuksen perusteella suositella Gardaa lämpimästi kaikille purjelautailijoille ja todeta sen olevan maineensa veroinen spotti. Kauempana järven keskellä näytti olevan myös varsin runsaslukuinen kite-populaatio... mutta se lienee ihan toinen tarina.

Kuvat ja teksti: Markus Boman

Ps. Videokin löytyy...